Olen ollut työelämässä molemmin puolin pöytää. Aloitin ruokavaraston kassalta, myin rautakaupassa ja kasasin muuntajia tehtaan linjalla. Olen tehnyt myyntiedustajan töitä, ollut baarimikkona ja tehnyt milloin mitäkin. Myöhemmin olen perustanut useampia yrityksiä. Rakennusalan yrityksen olen perustanut ja vastasin siitä, että palkat tulivat tilille joka kuukausi. Tein saman ravintola-alalla. Nykyään johdan myyntiä ja teen sivussa yrittäjän hommia. Olen osakkaana remonttialan yrityksessä, kirjanpitotoimistossa ja kiinteistöhallinnan yrityksessä.
Sen matkan aikana yksi asia on käynyt selväksi. Yrittäjä ja työntekijä eivät ole vastapuolia. Ne ovat saman joukkueen pelaajia.
Kumpikaan ei pärjää yksin
Yritys ilman osaavia ihmisiä on pelkkä Y-tunnus. Ja työpaikka ei synny tyhjästä, vaan siitä, että joku uskaltaa ottaa riskin, palkata ensimmäisen työntekijän ja sitten toisen.
Kun yritys pärjää, sillä on varaa palkata lisää, kouluttaa ja maksaa parempaa palkkaa. Kun työntekijä viihtyy ja kehittyy, yritys kasvaa. Tämä ei ole mitään korkeaa taloustiedettä. Sen näkee jokaisessa kaarinalaisessa pienyrityksessä, jossa omistaja tekee samoja työvuoroja kuin muutkin.
Miksi politiikassa silti puhutaan kuin olisi kaksi leiriä?
Minua on aina vähän ärsyttänyt se, miten politiikassa puhutaan ”työntekijöistä” ja ”yrittäjistä” ikään kuin kyse olisi kahdesta eri kansasta. Toisille luvataan jotain ja toisilta otetaan. Vastakkainasettelu voi kerätä ääniä, mutta yhtään työpaikkaa se ei ole luonut.
Moni yrittäjä on ollut ensin palkansaaja. Moni palkansaaja tekee sivutoimista yrittäjyyttä tai haaveilee siitä. Kevytyrittäjä, freelancer ja keikkatyöläinen elävät koko ajan jossain näiden kahden välissä. Raja on paljon häilyvämpi kuin puheista voisi päätellä.
Siksi en halua tehdä päätöksiä, joissa toinen ryhmä voittaa ja toinen häviää. Jos jokin päätös vaikeuttaa yrittämistä, se näkyy aika pian myös työpaikoissa. Ja jos työnteko ei kannata, yritykset eivät löydä tekijöitä.
Enemmän käteen omasta työstä
Tähän liittyy asia, josta puhun mielelläni: mitä enemmän ihmiselle jää omasta työstään käteen, sitä paremmin meillä kaikilla menee.
Kun palkasta jää enemmän käteen, töitä kannattaa ottaa vastaan ja tehdä vähän enemmänkin. Kun yrittäjälle jää enemmän, hän uskaltaa investoida ja palkata. Raha ei katoa minnekään, vaan se pyörii paikallisissa kaupoissa, harrastuksissa, remonteissa ja ravintoloissa. Sieltä se palaa takaisin verotuloina ja uusina työpaikkoina.
Tämä ei tarkoita, että yhteisistä palveluista pitäisi luopua. Tarkoitan sitä, että ensin pitää syntyä työtä ja toimeentuloa, ja vasta sen jälkeen on jotain jaettavaa.
Mitä haluan politiikalta jatkossa
Haluan, että päätöksiä tehdessä kysytään aina kaksi asiaa: helpottaako tämä työn tekemistä ja helpottaako tämä yrittämistä? Jos vastaus kumpaankin on ei, pitää miettiä tosissaan, miksi päätös tehdään.
Kunnassa tämä tarkoittaa käytännössä sujuvaa kaavoitusta ja luvitusta, toimivia yhteyksiä ja sitä, että yrittäjät otetaan mukaan keskusteluun ennen kuin asiat on jo päätetty. Valtiolla se tarkoittaa verotusta, joka palkitsee työstä, ja byrokratiaa, joka ei syö pienyrittäjän iltoja.
Työelämä on yhteispeliä. Politiikan pitäisi olla sitä myös.
Jos olet yrittäjä, työntekijä tai jotain siltä väliltä, kuulen mielelläni, mikä sinun arjessasi toimii ja mikä ei. Laita viestiä, niin jutellaan.
