Politiikan tehtävä on määritellä yhteiskunnan raamit ja säätää lait. Siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Mutta jossain kohtaa raja alkaa hämärtyä, ja minusta on aika kysyä ääneen, missä se kulkee.
Sanon heti alkuun, että olen itsekin poliitikko ja istun luottamustehtävissä. Tämä ei siis ole huutelua aidan takaa. Juuri siksi näen läheltä, miten laajalle puoluepolitiikka on levinnyt.
Osuuskaupoista kuntayhtiöihin
Hyvä esimerkki on S-ryhmä. Osuuskauppa on jäsentensä omistama yritys, ja jäsenillä on täysi oikeus valita edustajistoonsa keitä haluavat. Silti on syytä pysähtyä, kun katsoo, keitä sinne valitaan.
Suomen Yrittäjien selvityksen mukaan osuuskauppojen edustajistojen 953 paikasta ainakin 344 oli ihmisillä, jotka istuvat eduskunnassa tai kuntien ja maakuntien luottamustehtävissä. Se on yli kolmannes. Kun mukaan lasketaan hallintoneuvostot, poliitikoilla oli ainakin 438 paikkaa. Eniten paikkoja oli keskustalla, SDP:llä ja kokoomuksella. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen nosti esiin reilun kilpailun ja rakenteellisen korruption riskin. (Suomen Yrittäjät)
Miksi tällä on väliä? Koska samat ihmiset päättävät kunnissa kaavoituksesta, tonttien luovutuksesta ja liikennejärjestelyistä. Kun kauppaketju on yksi alueen suurimmista toimijoista ja sen luottamuselimissä istuu valtuutettuja, kilpailijan on vaikea uskoa, että pelikenttä on tasainen. Vaikka kukaan ei tekisi mitään väärää, epäluulo syö luottamusta.
Sama kuvio toistuu kuntien omissa yhtiöissä: vuokrataloyhtiöissä, energia- ja vesiyhtiöissä ja in-house-yhtiöissä. Hallituspaikat jaetaan usein puolueiden kesken samassa suhteessa kuin valtuustopaikat. Liiketoimintaa pyörittävän yhtiön hallitukseen tarvitaan kuitenkin talouden, juridiikan ja alan osaamista. Puoluekirja ei ole pätevyys.
Kun rahoittaja ja saaja ovat samoja ihmisiä
Järjestökenttä on toinen esimerkki. Suuri osa järjestöistä tekee arvokasta työtä, ja moni niistä elää veronmaksajien rahalla STEA-avustusten kautta. Ilta-Sanomien selvityksen mukaan avustuksia saavien järjestöjen hallitusten puheenjohtajina on toiminut useita kansanedustajia ja europarlamentaarikkoja. Ja samat puolueet päättävät eduskunnassa ja ministeriöissä, paljonko rahaa järjestöille jaetaan.
Asetelma on hankala, vaikka kaikki toimisivat vilpittömästi. Kun tukien leikkauksista keskustellaan, on vaikea erottaa, puhuuko poliitikko veronmaksajan vai oman järjestönsä puolesta.
Sama koskee valvontaa. Esimerkiksi Kelan toimintaa valvovat valtuutetut ovat eduskunnan valitsemia, ja käytännössä he ovat kansanedustajia. Lainsäätäjä valvoo siis laitosta, jonka toiminnasta se itse säätää.
Virkanimitykset
Kolmas asia on virkanimitykset. Kunnissa ja valtionhallinnossa on edelleen johtopaikkoja, joiden täyttämisessä puoluetausta näyttää painavan enemmän kuin pitäisi. Sitä on vaikea todistaa yksittäistapauksessa, ja juuri siksi se on niin sitkeä ongelma. Mutta jokainen kuntapolitiikassa ollut tietää, että keskusteluja käydään.
Kun virkamies tietää, mille puolueelle hän on paikkansa velkaa, hänen on vaikeampi sanoa asioita suoraan. Ja hyvä virkamies on juuri se, joka uskaltaa sanoa.
Mitä tälle pitäisi tehdä?
En usko, että poliitikoilta pitää kieltää kaikki muu toiminta. Moni tuo osuuskaupan, urheiluseuran tai järjestön hallitukseen arvokasta kokemusta ja paikallistuntemusta. Kyse on mittasuhteista ja siitä, kuka valvoo ketä.
Minusta lähtökohtia voisivat olla nämä:
- Kunnallisten yhtiöiden hallituksiin valitaan osaamisen perusteella, ja mukana on ulkopuolisia ammattilaisia. Omistajaohjaus kuuluu valtuustolle, liiketoiminta yhtiölle.
- Kun päätetään avustuksista, rahan saajien hallituksissa istuvat eivät ole päättämässä. Tämä pitäisi olla sääntö, toki aina voidaan jäävätä. Todellisuudessa jääväys ei estä vaikuttamasta.
- Poliitikkojen sidonnaisuudet ja niistä maksetut palkkiot ovat julkisesti ja helposti nähtävillä, myös kunnissa.
- Johtavat virat täytetään avoimesti ja meriittien perusteella.
Harry Harkimo on kirjoittanut samasta aiheesta osuuskauppojen osalta (Uusi Suomi). Hyvä, että asiasta puhutaan myös Liike Nytissä. Politiikka on palvelutehtävä, ei verkosto, jonka kautta paikat jaetaan.
Jos valvova ja valvottava ovat samoissa käsissä, kuka valvoo veronmaksajan etua?
Mitä mieltä sinä olet? Pitäisikö poliitikkojen roolia rajoittaa yrityksissä ja järjestöissä, vai riittääkö avoimuus? Laita viestiä tai kommentoi somessa, luen kaikki.